Bali

Heippa taas!

Saavuimme väsyneinä huonosti nukutun yön jälkeen Indonesian maankamaralle. Olimme heränneet jo aamuneljältä Phuketin dormimajotuksesta, jossa vieruspunkan hullu korealaispoika tsättäili facebookissa varmaan vielä kahden aikoihin yöllä (korealaispoika porsukutti päivät menemään muutaman tunnin yöunilla, minkä takia Tero antoi pojalle lisänimen hullu). Väsymys maksoi meille pienen oppitunnin verran, kun kaiken viisumisompailun jälkee tullivirkailijoiksi tekeytyneet lentokentän porttierit alkoivat repimään rinkkojamme. He kiikuttivat meidät rahanvaihtoon ja alkoivat ruinata tippiä, itse olin pee aa, mutta Terolta he onnistuivat ukottamaan melko sievoisen tipin. Hetkeä myöhemmin aloimme herätä taas todellisuuteen ja saimme tapahtuneesta hyvät naurut ja vielä useampaan otteeseen.

Sitten alkoi uusi tsemppaus. Lähdimme raivaamaan tietämme suunnattoman hellomistersuman läpi, mikä vaatii erinomaista mielenhallintaa. Onneksi löysimme mukavan ranskalaistytön, Marinan, joka onnistui neuvottelemaan yhden hellomisterin kanssa kohtuullisen diilin taksikyydistä Kutalle. Majapaikkaa etsiessämme puhkesi hirveä rannkkasade kuuro, joka sai tiet lainehtimaan. Marina tiedustile meiltä huvittuneena, että olimmeko katselleet Balin säätiedoituksia ennakkoon. Kahlasimme lainehtivia katuja poppikselle, josta tuskaisen tarpomisen jälkeen aika hyvä majapaikka löytyikin.

Ravintolassa sateensuojassa, Marina ja Tero

Kutan kadulta

Parin chillauspäivän jälkeen päätimme lähteä nöryyttämään paikallisia surffilautoja. Toisin kävi, laudat ja pulitoista metriä korkeat aallot nöyryyttivät meitä ja juottivat meille litrakaupalla ehtaa Balilaista merivettä silmittömän runtelemisen kylkiäisiksi. Aurinko porotti täydeltä terältä ja tajunnan lähteminen oli lähellä ensimmäisen surffitunnin jälkeen. Toinen meni lepposammin kun natsiopettajat eivät olleet enää huutelemassa vieressä ja tunti meni lähinnä laudan päällä makoillessa. Auringon uv-säteet antoivat meille taas aimoannoksen reissariuskottavuutta, ehkä kuitenkin asteen verran punertavan sävyn suuntaan..

Kolme yötä Kutalla riitti meille. Kuppi tuli täyteen kun kadulta oli tullut tarjouksia suurin piirtein: 5 tuhannesta taksikyydistä, 3 tuhannesta pyörän vuokrauksesta, 4 tuhannesta hieronnasta, 3 tuhannesta magik mushroomista, 2 tuhannesta viegraputkilosta ja  muutamasta piristävää vaihelua tuoneesta hasiksen kaupittelijasta. Lisäksi paikka oli täynnä turisteja ja etenkin kaikkien rakastamia brittituristeja.

Otimme bussikyydin Badangbaihin, joka vaikutti rauhalliselta pikkukylältä, mutta sieltä löytyy todennäköisesti maan sitkeimmät vanhat akat kaupustelemassa kankaitaan. Rannalta löytyi kuitenkin upeat korallit, jotka olivat täydellisiä snorklaukseen. Kalliit hinnat ja sitkeät kaupustelijat ajoivat meidät kahden yön jälkeen lauttaan, joka lähti kohti Lombokin saarta ja malariavyöhykettä.

Badangbain majapaikalta

Siina on meitsi ja tosi sitkea kaupustelija akka

Badangbain rannalla pojat kalassa

Bali jaa taakse

Arrivederci Thailand!

Ensipuraisu on rouskaistu ja edessä olisi vielä kolme lyhyttä, mutta levytyksen täytteistä kuukautta aikaa tehdä lähempää tuttavuutta Aasian osista reissaajien keskuudessa suosituimman eli Kaakkois-Aasian kanssa. Vaikka Thaimaa onkin jätettävä hetkeksi taakse ja otettava kurssi kohti Indonesiaa, lohduttaa tietää, että olemme palaava vielä huhtikuussa muutaman viikon ajaksi takaisin. Paljon jäi vielä nähtävää ja koettavaa. Parhaimmillaan Thaimaa tunkeutui koko voimallaan jokaiseen aistielimeen ja tarjoili uusia virikkeitä tuoksujen, makujen sekä äänien sekavassa kavalkadissa. Siihen nähden miten vähän kumpaakaan alunalkaen kiinnosti suunnitella reissua etukäteen, kaikki on mennyt yllättävän hyvin, tähän asti. Knok Knok.

Krabin maisemia Railay Beachin näköalapaikalta

Ennen saapumista Phukettiin, josta lentomme lähtevät,vietettiin muutama vourokausi tutustumalla Krabi Towniin ja sen ympäristöön. Speedboat kyyti seinäkiipelijöiden mekkaan, Railay Beachille vaikuttikin paperilla lupaavalta, mutta paluukyydin lähtiessä jo muutaman tunnin sisällä, jäi kosketus tähänkin turistipesään kovin pintapuoliseksi. Hetken mielijohteesta ja nettikirjoitusten rohkaisemina päätettiin ottaa minibussi ruotsalaisten turistien suosimalle Koh Lantalle. Väännettyämme tovi vittumaisen bussikuskin kanssa, saavuimme viimein Klong Nin Beachille, joka oli suurinpiirtein siellä päin saarta johon olimme pyrkimässäkin. Nupin kiristys haihtui kuitenkin nopeasti kun saimme laskea rinkat selästämme leppoisaan merenranta guesthouseen, levitää pyyhkeet tulikuumalle hiekalle ja heittää levyksi pillin imaisun päähän pineappleshakesta. Järjenvastainen aurinkokylpy kouli armotta herkkiä pohjoismaalaisia hipiöitämme ja parin päivän grillauksen jälkeen alkoi turistin nahka punoittaa asiaan kuuluvalla tavalla. Pakanamaisen auringon palvonnan riskejä saattoi myös kasvattaa allekirjoittaneen höveli suhtautuminen koko aurinkorasvaralliin ja Eliaksen huoleton kyllä-se-siitä-suttaantuu-lukemattakin-asenne. Siinä illalla ihaillessani Eliaksen tomaatin väristä selkää ajattelin huvikseni lukaista mitä paikalliset pakkasivat oikein raapustella aurinkovoidetuubiensa kylkiin. Pikaisen tarkastelun jälkeen päädyin lopputulokseen, että kädessäni oli jonkin sorttinen aurinkoöljy, joka oikeaoppisesti hiuksiin siveltynä, suojaisia niitä UV-säteilyltä. Noh, oppia ikä kaikki. Saattoi se siinä ihollakin jotenkin vaikuttaa. Yhtenä yönä Eliakselle nousi vähän lämpöä, mutta ei mitään niin vakavaa, etteikö sitä yksi hikisenä valvottu yö ja pieni vatsalaukun tyhjennys olisi parantanut. Kun akkuihin oli saatu jälleen virtaa ja uutuutta hohtavat snorkkelit testattua, oli aika sanoa kauniit hyvästit Lantan saarelle ja antaa henkensä jälleen kerran sekopäisen minibussikuskin arvaamattomiin käsiin.

"Polku" joka johdatti meidät keskellä vuoria piilotetulle laguunille

Laguuni tosin osoittautui lieväksi pettymykseksi laskuveden aikaan

Taustalla aukeaa merinäkymä guesthousemme terassilta Koh Lantalla

Kaikkia todennäköisyyksiä vastaan selvisimme kuitenkin yhtenä kappaleena Phukettiin. Tästä riemastuneena päädyimme viimeisten iltojen kunniaksi kokeilemaan ensimmäistä kertaa tällä reissulla 10 hengen sekahuoneistoratkaisua eli dormia. Meininki oli hyvin kansainvälistä (pari sakemannia, yksi korealainen, muutama ranskalainen ja yksi intiassa syntynyt jenkki) ja seura enimmäkseen nuorta ja samanhenkistä. Phuketti itsessään oli lievästi ahdistava paikka, koska kaduilla kalpeaihoisen länkkärin on lähes mahdotonta kulkea ilman tusinaa perskärpäsiä hännillään myymässä rättejä, hierontaa, kyytiä, tyttöjä tai mitä ikinä. Ukottajia kyllä riittää ja ukotettavia jonoksi asti. Välillä tuntuikin, että paikalliset ovat opportunisteja suurimmasta päästä, sillä jos pientäkin tarvetta löytyy palvelulle, jota voisi ostaa rahalla, kohta sitä myydään tyrkyttämällä ovista ja ikkunoista. Kilpailu asiakkaista ja heidän muhkeista lompakoistaan käy kuumana, välillä ärsytykseen asti. Toisaalta on hyvä muistaa, että kaupunki on muokkautunut länsimaisten turistien tarpeiden mukaan ja se näkyy katukuvassa niin hyvässä kuin pahassakin. Useimmiten ongelma onkin omissa ennakkoasenteissa ja perisuomalaisessa ajattelutavassa. Suurin osa ihmisistä täällä on kuitenkin vieraanvaraisia ja mukavia. Säilyttämällä malttinsa ja hymyilemällä leveästi olemme selvinneet tilanteesta kuin tilanteesta, vaikkei kumpikaan osapuoli todennäköisesti ymmärrä sanaakaan siitä mitä toinen yrittää selittää.

Kiihkeä neuvottelu reggaen nykytilasta

Elias pääsi virittämään riippumattonsa Reggae Man Barin bungalowiin

Lento Phuketista lähti varhain aamulla ja laskeutui Balille Denpesarin lentokentälle aasialaisella täsmällisyydellä aavistuksen myöhässä. Indoneesian sadekausi otti uudet tulokkaat riemukiljahduksin vastaan ja ainakin seuraavan kuukauden ajan olisi tarkoitus ottaa rennosti, käydä ehkä muutamalla surffitunnilla, vuokrata oma lankku ja valua vilvoittaman sateen hellimänä kohti idän saaristoja. Tässä vaiheessa tahdon kiittää molempia lukijoitamme ja vääntäytyä kylkiasentoon päivänokosille.

Koittakaahan pärjäillä!

Bangokista Koh Taon kautta Surat thaniin

Helsingin lentokentällä

Bank rutin rannalla

3. luokassa kohti Chumponia

Kohtaon rannalla: Prasop ja Tero

Prasop pyykkäämässä

Prason olkkarista

Koh Tao

Koh Taolta

Prasop ja takana meidän opettajamme Päivi

Elias Sukeltajana

Elias kamppailee rekulaattorin kanssa

Heippa kaverukset!

Tässä tulee kuulumisia matkan varrelta, taitaa tulla enemmän Eliaksen käsialaa ja värikynän väritystä.

Pari viikkoa on hurahtanut ja on ollut kokoajan kaikenlaista puuhastelua, joten blogin kirjoittelu on vähän jäänyt(+tosi huonoja nettiyhteyksiä). Oon yrittänyt ussuttaa Teroa kirjottamaan tätä, koska sillä on kynä paremmin halussa kun mulla, mutta Tero on laiska paska eikä se jaksa kirjotella. Bangokissa ei kauaa viihdytty. Yritettiin tehdä jotain ostoksia Kaos san roadilla, mutta siellä oli niin ahdistavaa tyrkytys meininkiä, joten lähdettiin jo parin päivän päästä kohti etelää.

Bangkokista lähdettiin ilta junalla Pracuap Kiri Khaniin, ja junasta pois hypättyämme(noin klo 2 yöllä) kuulimme juna-aseman virkailijalta, , että varaamamme hostelli sijaitsi aivan toisessa kaupungissa 60 km etelämpänä. Joten jouduimme viettämään yhden yön ylihintaisessa turisti hotellissa.

Seuraavan päivänä jatkoimme pikkubussilla Bank ruttiin, jossa sijaisi jo aikaisemmin varaamamme hostelli. Bussiasemalla kieltäydyin maksamasta 200 batia 10 km matkasta hostellille, mutta jo kymmenen minuutin päästä skootterimies pysähtyi poikansa kanssa, tarjoten meille ilmaista kyytiä rannalle. Skootteri ja pojat olivat kovilla, kun ajoimme neljä päällä ja minä yritin vielä jaksaa kannatella kahta rinkkaa sammalla yrittäen olla putoamatta kyydistä. Majapaikkamme olikin aika pahasti piilossa, joten jouduimme ottamaan vielä toisen kyydin ennen kuin pääsimme majapaikkaamme (loppujen lopuksi olimme pulittaneet 100 batia kahdesta kyydistä, mutta onneksi kiskurimiehet eivät saaneet niistä batiakaan).

Vietimme pari päivää rantalomaa vanhojen sakemannien suosimassa lomamestassa, joka sijaitsi käytännössä keskellä ei mitään. Bungalovimme oli mukava, mutta aloimme pikkuhiljaa tajuta että thaikut suosivat nukkumisalustoina hyvin kovia materiaaleja, jotka muistuttavat ominaisuuksiltaan hyvin pitkälti länkkärien teiden rakennuksessa käyttämiä materiaaleja(kuten asfaltti ja betoni). Sänky oli kuitenkin todella mukava verrattuna Prason sänkyyn, josta olimme vielä reissun tässä vaiheessa autuaan tietämättömiä. Lemmikkinä meillä oli bungalivin välikatossa pilleksivä 50cm pitkä gekko, joka öisin alkoi huutelemaan epätoivoisena parittelukumppanin perään, mitä me kaikki haluisimme tehdä, mutta lojaaleina muita nukkujia kohtaan yritämme kuitenkin olla tekemättä.

Bankrutista menimme Chumponiin, josta otimme yö laivan Koh Taolle, jonne Prasop oli viikkoa aiemmin asettunut taloksi. Kaljottelevat saksalaisnuoret kiusasivat hieman nukkumista laivalla. Rantauduimme Koh Taon satamaan ennen auringon nousua, josta Prasop keikkasi meidät skootterillaan. Ajatuksemme oli viipyä ehkä muutama päivä Taolla, maaten ehkä rannalla ja ehkä jotain pientä snorklailua. Ensimmäisenä iltana eksyimme sukeltajien sukellus karkeloihin, josta Tero voitti arpajaisten pääpalkintona olleen märkäpuvun. Seuraavan päivänä asiaa hieman mietittyämme päätimme osallistu sukelluskurssille, joka oli ehkä hieman kallis reissu budjettiamme ajatellen(9500 batia n.230€). Sukellus kurssi oli todella hieno kokemus. 20 metriä Taon päärannalta alkoi koralliriutat, jotka olivat täynnä avaraluonnosta tuttuja mitä ihmeellisempi kaloja ja koralleja. Viimeisenä sukelluspäivn teimme kaksi yli 40 minuutin sukellusta aina 18 metrin syvyyteen asti. Tero sai pienen flunssan sukellusten jälkeen. Lähdimme illalla Prason ja Rikun(sukelluskaveri) kanssa vähän radalle, kuolaamaan söpöjen thaikkutyttöjen ja mukavien surffi/sukellustyttöjen perään. Koh taolla oli paljon turisteja, mutta todella vähän kaupustelijoita ja aika paljon nuorta porukkaa sukeltajia yms, mikä oli todella positiivista.

Aamuyöstä rantauduimme Prason ja Teron kanssa Surat thaiin, josta matka jatkuu kohti etelää.